Se on ihan typerää! Se kun tulee sellainen olo, että tossa se on. Tossa on mun 'se oikea'. 'Niitä vääriä' onkin ollut jo ihan tarpeeksi ja jokaisesta on jäänyt omat epämukavat jälkensä mun sieluun. Viimeisin aiheutti sen, että mua yököttää suutelu ja se tietty katse jolla poika katsoo tyttö ennen kuin suutelee häntä, tiedättehän? Aivan, se saa mut voimaan ihan helvetin huonosti, pahoin, kerrassaan oksentamis pisteeseen. Ei siksi että olisin kateellinen, olen niin tottunut näkemään nuoleskelua ja syljen vaihtamista koulun käytävillä, ettei se herätä minussa minkäänlaisia "höh, mullekkin kyllä kelpais.."-fiiliksiä. Ehkä se silloin joskus vielä seitsemännellä, mutta ei enää. Tunnen vain kuinka inhottava sivumaku tulee jostain suuhuni, mielikuvat paisuvat kamalasti, lihakset jännittyvät ja sitten juoksen muualle, en kestä katsoa.

Niinalle lupasin ruskeat silmät, lupasin suloisen lapsen. Miten olisi siniset silmät ja vaaleat kiharat hiukset? Tai kullanruskeat silmät ja tummanruskeat suorat hiukset? Olisihan sellainenkin todella kaunis. Musta nimittäin tuntuu, etten halua rääkätä itseäni ja valmistua yksinhuoltajaksi sen lähihoitajan sijaan. Sitä paitsi, musta ei edes olisi siihen. Aina kaikki sanoo, että musta tulis hyvä äiti.. Mutta ei se mene niin, musta tulis huono äiti jos joutuisin tekemään kaiken yksin. Jos saankin valita kaiken uudelleen... Muru hei, takki auki, perkele!

Sitä paitsi, sillä on auto tai oikeastaan kaksi, mutta se toinen on mun suosikki. Tumma metallisen sininen farmari beigellä nahkaverhoilulla. Miettikää, se kysy multa kelpaako se? Teki mieli kysyä siltä kelpaako 24/7 valpas huonepalvelu. Se tai siis hän käy kolmessa työssä ja rakastaa kissoja. Silläkin on kissa, Vilma, ainoa kilpailijani. Kun sanoin että haaveilen joskus tulevaisuudessa omasta hevosesta, hän alkoi harmittelemaan miksi oli myynyt muutamia asiaan kuuluvia varusteita. Meille sitten tulee niitä hevosia, ihan varmasti. Ja kissoja ja koiria. 

Sain muuten kuitenkin kutsun niihin häihin.. Yksin en mene, vaan otan mukaan hovikuskini ja mahdollisen tulevan inttileskeyteni aiheuttajan. Siinäpä saavat, kurjat mokomat. Minä pärjään ja minä menestyn kaikesta huolimatta. Jaksan tuskin odottaa miten mun mummolla loksahtaa suu auki (pappa rip ja anteeks kun en kunnioita sun vaimoa) kun kävelen paikalle mes avec. (Kannattaa toistella samaa sanaa ensin ruotsiksi ja heti perään ranskaksi, niin ei jää kenellekkään sitten varmasti epäselvyyksiä, aamen).

Meillä on muuten ihan kamalasti suunnitelmia ja minulle kuulemma tiedossa jo ties kuinka paljon yllätyksiä. Ihanaa, kukaan ei ole koskaan edes yrittänyt yllättää minua sen suuremmin. (Halusin limen värisen miniläppärin, sain lakanoita jne.) Meillä on tiedossa ainakin yksi Norjan reissu, ne häät, jotkut ihme valvojaiset, tuparit (hehehe, olkaa kilttejä Matille, joohan tyttöset?), lupaus (ei mitään härskiä kullannuput, se vaan pyysi ett nukkusin vähintään yhden kokonaisen yön sen kainalossa ja tottakai mä voin, jos on ketään joka haluaa mun vieressä nukkua. Muitakin kuin Nimurakas.), teen sille lapaset ja se tekee mulle joulutähden. Sanoin että niistä lapasista tulee ihan hirveät ja sain kuulla, vaan että niitä pidetään silti.

Pitäkää mulle peukkuja ja ne jotka osaa ja uskoo niin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin. En sais kertoa näitä mitään teille, mutta mulla on vaan ihan hirveä hinku julkaista tämä että saisin lisää kirjoituksia. :)