Istuin sterilisoidun näköisessä huoneessa ja yritin saada kerrottua, että ongelmani eivät olleet pelkkää väsymystä ja huonoja veriarvoja. Valkotakkinen herra oikoi kurkkuaan ja sanoi sitten sanoja, joita en ymmärtänyt tai suostunut kuuntelemaan. Hymyilin kauniisti ja nyökkäsin. Printteristä valui resepti, mies ojensi sen minulle ja puristi kättäni ymmärtäväisesti. Revin paperin heti kun ovi sulkeutui takanani ja lähdin huumautuneesti kävelemään ulos.  Halusin pois koko todellisuudesta.

Minä olin karanteenissa, en saanut pyytää apua, en saanut kertoa miten epäselvä tämä tilanne minulle oli. Minun oli oltava hiljaa, ettei minua heitettäisi pois. Minä olin ollut paha, tehnyt väärää ja nyt Hän antoi minulle armollisen rangaistuksen. Sanattoman käskyn olla hiljaa. Jos siihen en pystyisi se olisi loppuni. Kävelin riemunkiljahdusten ja auton äänien täyttämässä maailmassa sillalle, jossa minulla oli tapana oleskella ystäväni kanssa. Katsoin loskaa, joka lillui inhottavan näköisesti veden pinnalla. Teki mieli huutaa, mutta minä en pysty siihenkään. Minähän olin tiukasti suljetun oven ulkopuolella.

Mieleeni tuli ehdottomasti mieleen Mc Manen Katse tähtiin, kun ajattelin kaikkea mitä sä olit tehnyt mun puolesta ja miten paljon paskaa mä kaadoin sun niskaan, enkä varmaan koskaan muistanut kertoa kuinka paljon mä sua rakastin ja arvostin, kuinka mä olisin ollu jo kaulaa myöten mullassa ilman sua. Ja aina mä sain tulla ja sä otit syliin koko ruman maailman joka mun ympärille oli kiedottu. Aina sä osasit leikata ohdakkeet pois mun hiuksista, sä pelastit mut.

Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Minulla ei mene hyvin kiitos kysymästä
Liian kauan olen ollut erossa ystävästä
Joka aina kuunteli ei lakannut ymmärtämästä
Aina löysi valoisat puolet asiasta pimeästä

Ja niin viimein tuli perjantai ja mä meni taas kouluun, mua ei itkettänyt enää ja mä tiesin ett mulla on siellä ihmisiä, jotka ei millään pärjäisi ilman, jotka ei osannu puollustaa itseään. Kokosin itseni, vaikka olin tapellut isäpuoleni kanssa. Mulla oli kylmä kun juoksin, mutta ehdin silti ajoissa. Nolasin itseni yhä uudelleen ja uudelleen, mutta olin siitä vain hyvin onnellinen. Nyt minulla oli jotain hyvää kerrottavaksi Hänelle, nyt minä voisin saada Hänet nauramaan. Ja niin minä sulkeuduin lukionpuolen vessaan ja kerroin kaikki asiat joille Hän voisi vain (toivottavasti) nauraa. Vaikka minä en hymyä näkisi, minulla olisi silti toivoa, ehkä hän raottaisi ovea niin että voisin yrittää päästä siitä sisään.

Hän avasi oven jättimäisellä paiskauksella, saranat pettivät ja minut tempaistiin takaisin sisään. Olin niin onnellinen etten voinut muuta kuin itkeä. Kaikki ihmettelivät miksi itkin ja nauroin omaa pientä melodista nauruani. Eihän se kenellekkään kuulu, miksi olen onnellinen. Eihän se kuulu muille, että olin saanut isosiskoni takaisin. Eihän kenenkään tarvinnut tietää, että musta pidettiin taas huolta ja mun ei tarvinnut huolehtia itsetäni, koska nyt joku teki sen mun puolesta. Se oli lahja, mun oma suojelusenkeli, mun siipirikkoinen kaunis enkeli pitäisi musta nyt hyvää huolta, eikä mun tarvitsisi pelätä mitään.

Yritin silti ottaa varovasti, en uskaltanut heti kertoa miten elämäni oli alkanut valumaan sormieni välistä. En voinut kertoa miten vähästä se oli enää kiinni. Tiesin että järkyttyisit ja olisit ehkä vihainen, vihainen siitä etten edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Katsoin sun iloista tekstiä, jossa sä kerroit kuinka pieni ja suloinen ja viattoman oloinen olin. Mua alkoi taas itkettää, kun sä kirjoitit ettei mulle saa tapahtua mitään pahaa. Mun oli aivan pakko kertoa sulle mitä oli tapahtumassa. En olisi halunnut huolestuttaa sua, se tuntui pahalta. En olisi saanut syytää sinulle taas kaikkea. Mutta sinä tiedät ettei minulla ole ketään muuta...

Mutta minä päätit, että mikäli saan tietää koska vaivun ja katoan, en kerro sitä sinulle. Sinua minä en halua satuttaa enää yhtään enempää. Miksi kukaan satuttaisi ihmistä, jota rakastaa ja ihailee enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa?

"Koskaan ei tiä mitä tulee tapahtuun...
Ja kelle tulee tapahtuun...
Se voi olla joko sun pahin vihamiehes...
Tai rakkain ystäväs...
Tai oma Rakas...
Tai jopa sä itte...

Rakkauden hinta on suuri...
Elämä on täynnä onnettomuuksia...
Tässä on yks tarina eräänlaisesta onnettomuudesta..."