Tiedätkö, että mä itkin viime yönä täysin epätietoisena (okei puolitietämättömänä) sun aatteista, etten haluu muuttaa sinne pilaamaan sulta kaikkee. Ja pilaamaan itseltäni kaikkee. Okei, mä oon yksin täällä, mutta toisaalta oon yksin kaikkialla. Se on ihan sama minne meen. En vaan sovi enkä kuulu joukkoon. Ja haluun vaan sanoa, että en oo millään muotoa aikeissa siepata sua Saralta. Kuten sun äitiskin sanoi, Sara on ja tulee olemaan sun paras ystävä. Oikeastaan pahinta mitä me kaksi voitais tehdä Saran kanssa, olis yrittää erottaa sut jommasta kummasta. Mun mielestä sulla on oikeus päättää itse ja sä päätit jo, Sara on sun ykkönen. Se on ihan okei... 

Ei se oikeastaan ole, ei yhtään okei. Mä vihaan olla kakkonen, enkä oo koskaan tykännyt häviöstä, koska olen vaikea ihminen. Kyllä sä mut tunnet ja tiedät. Mutta kaikkeen voi silti tottua, tiedäthän. Me totuttiin niihin keskiviikkoihin joina ei kävelty Eijalle syömään. Mä totuin siihen, ettet sä pakottanut mua syömään koulussa ja ettet enää ollu sanomassa Jesselle "Pää kiinni!" kun se haukku mua jostain ja sä totuit siihen ettei sun tarvii hengata aina niiden kanssa joiden oot ennenkin ja löysit paikkas. Oon tosi iloinen sun puolesta, koska mulle on oikeasti tärkeää että sulla on hyvä olla. Rakastan sua, kusipää, uskot tai et.

Se mitä tulee siihen, että ollaan niin hyviä kavereita vaan koska uskallan sanoa sua kusipääksi jne. Musta se on tosi tyhmää. Kun oikeastihan mä ajattelen, että sä oot ihana ja etten haluu menettää sua ikinä. Mun tekis mieli kiroilla ja ravistella sua olkapäistä ja toistella "Koska rakastan sua, koska oot paras ystävä mitä voi saada, koska sä vaan jäit mun luo vaikka mä käänsin maailman päälaelleen, koska me ollaan me...". Hassua, sillä ei siitä olisi mitään hyötyä. Eihän tästäkään ole, vaikka yritän itse silti uskoa siihen.

Musta olis hienoo, jos me voitais olla samalla tasolla, parasta olis jos kaikki olisi. Mutta jos se ei oo niin ja yrität silti iskeä meidät samalle viivalle, niin silloin sä valehtelet kolmelle arvokkaalle ihmiselle yhtä aikaa. Se olis aika väärin. Jos sä sanot, että meitä on vaan yksi ja yksi = Sara, niin mullei oo oikeastaan enää sitä mikä kaikilla pitäis olla.  Siltikin sitä voi olla vahva tyyppi, ihminen joka kestää iskut pää pystyssä. Siltikin sitä voi olla vahva tukijoukko, joka pitää jaloillaan eikä päästä putoamaan pohjalle. Mä en vaan halua, että sä valehtelet mulle vaikkapa jonkun masennuksen takia.

Muistatko kun me luvattiin pysyä aina yhdessä? Ensin me viisi, sitten me kolme ja lopulta me kaksi. Enpä usko, muttei se haittaa, en mäkään kykene muistamaan sitä tilannetta kunnolla. Sä kysyit, että entäs jos heimo hajoaa? Olit kysynyt sitä ennemminkin ja vastaus olis ollut niin helppo jos olisin ollut oikeutettu siihen mihin kaikki muutkin: "Eikä! Me pysytän aina aina aina aina yhdessä!". Vastaukseni oli pidempi ja syvällinen, niinkuin aina.. Kai se lopulta sitten hajosikin jo, omalla tavallaan. Kukaan ei oikein enää pidä yhteyttä, muuta kuin yksityisenä henkilönä, eikä jonkun maailman upeimman porukan jäsenenä.

Witch -jengikään ei pysynyt ikuisesti yhdessä, miksi meidän tarvitsisi jos kukaan ei oikeastaan enää edes halua. Voidaanhan me silti olla vielä kavereita/sydänystäviä/tuttuja, olla Potterin vanhaa-aikaa ja listata ihastukset top kymppiin! Mikään ei muutu pahempaan suuntaan, vaikka nimike vaihtuis.

Oikein hyvää syntymäpäivää, ystävä!