Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt kuuluu keijujen äänet.
He tanssivat taas koko yön laulaen,
koko yön laulaen.

Onnistuin tänään telomaan itseni monta kertaa. Ensimmäisen kerran musiikkiluokan pöydän metallijalkoihin, onneksi se ei kauaa jaksanut vuotaa vaan loppui kun pitelin sitä kylmän veden alla. Toinen kerta oli matematiikan vihkon niittiin. Sitä oli hieman vaikeampi pysäyttää.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt syttyy tähtöset pienet.
Ne oottavat taas läpi yön loistaen,
läpi yön loistaen.

Murtsi katteli vierestä huolestuneena kun minä otin laukustan nenäliinan toisensa jälkeen ja työnsin verisen laukkuun. En minä mitään hänelle sanonut, koska arvelin ettei häntä loppujen lopuksi kiinnostaisi. Kunhan oli tuollainen, KAURIS! Ja no itse asiassa vaan 18 päivää erästä ihmistä nuorempi. He ovat kuin toistensa muunnellut versiot, tyttö ja poika. Kaunis ja homssuinen silmänaluksien mustentaja...

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt sammuu keijujen äänet.
He liitävät taas ylös luo tähtien,
ylös luo tähtien.

En ollut huomannut kuinka viholleni oli pudonnut vetisen oloinen punainen pisara, minun vertani. Olipa se kamalan näköistä sinertävällä ruutupaperilla. Häilyväinen elämäni, älä jätä minua nyt.