...jos sä päätät lähtee.

Ei silmäystäkään unta. Siri kierähti ympäri, etsi parempaa asentoa ja asetteli tyynyjä yhä uudelleen. Turhaa, tänään ei nukuttaisi. Ei hän, eikä sen kummemmin Nittakaan. Tai mistä hän sen tiesi. Ehkä Nitta vain esitti olevansa valveilla, ei hän voinut tarkistaa asiaa iskemällä tyynyllä takaraivoon. Aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Valkoisten paksujen verhojen läpi siivilöityvät säteet lämmittivät Sirin jäätäviä käsiä. Tyttö ojensi niitä hitaasti lähemmäs ja lähemmäs kohti ikkunaa, josta tuo lämpö hohkasi. Lopulta Siri konttasi pois sängyltä. Hän tökkäsi jalkansa nopeasti koon 36 tossuihin ja painoi varovasti kahvaa. Parvekkeen ovi avautui helposti, kiinni sitä oli vaikeampi saada yhtä äänettömästi. Siri haukkoi keuhkoihinsa puhdasta aamun kosteaa ilmaa, sitä oli vaikeaa saada myöhemmin kun ilman täyttäisi pakokaasu ja tupakan katku. Kyllähän Siri piti siitä tupakan ja parfyymin sekaisesta tuoksusta. Se tuoksui intohimolta, rakkaudelta ja vallalta. Bussissa istuessaan hän veti sitä tuoksua henkeensä edessä istuvan tytön hupusta. Ja luki kännykästä jokaisen ihanan viestin jonka Nitta oli lähettänyt. Jokaisen sellaisen jossa luki jonkinlainen hellittelynimi ja sen jossa puhuttiin ensimmäistä kertaa ikinä suudelmasta. Jestas miten se saikaan kaikki perhoset lentoon vatsassa. Ne pyörivät ja kiisivät aiheuttaen erikoisia väreitä. Kun tuo viesti oli saapunut oli Siri tärissyt kaksi tuntia pystymättä lopettamaan ja menemään nukkumaan. (and CUT!)

"Miu mau miu mau hah hah hah hah miu mau" Siri pomppi ja pyöri PMMPn Neljä kissanpoikaa coverin tahtiin, Nitta sitä ei tosin pystynyt kuulemaan. Kuiskumetallin korviin ylsi vain Sirin oma ääni ja silmiin pomppiva ja naurava Siri. Seuraava biisi oli Rusketusraidat. Ensimmäistä kertaa se kuulosti heeeeeeeeelvetin hyvältä. 'Tanssiminen' ja laulu jatkui jatkumistaan ja olisi jatkunut varmasti vielä monta tuntia ellei Siri olisi kompastunut kaiuttimiin ja lempannut suoraa maissinaksupussinsa päälle. Pussin hajoaminen sai aikaan kamalan pamauksen. Siri jäi makaamaan lattialle ja Nitta tökkäsi tätä kevyesti varpaillaan. "Oletko hengissä?" kuului vanhemman ääni josta huomasi että hän pidättele naurua. "En. Mä kuolin! Voiko kuolleet kiroilla?". "Ehei". Sähkökatkos kruunasi kaiken. Musiikki tyssäsi ja Nitta kopeloi pöydältä sytkärin. "Sä oot valo mun pimeydessäin, loistat kirkkaana edessäin. Ja aivan kuin olisit lähelläni tunnen kätes kädessäin..." Siri lallatti ja ojensi laiskasti kättään Nittalle, joka oli tarjonnut hänelle omansa. Nitta kiskaisi vaivattomasti Sirin omasta mielestään kamalan möhkälemäisen kropan ylös ehkä liiankin voimmaakasti, sillä pienempi horjahti häntä kohti hallitsematta itseään. Siri oli jo monta kertaa kiitellyt Nittan nopeita reaktioita ja sama kiitosvirsi sai jälleen jatkoa, kun Nittan ojennetut kädet pitelivät Siriä. Kumpikaan ei ollut varma kiskoiko hän tyttöä lähemmäs vai työnsikö pois päin. Ratkaisu löytyi yksinkertaisesti, Nitta kiskaisi tuon häröilevän pennun itseään kohti. Sirin otsa osui tahattoman voimakkaasti Nittan nenään. "Anteeksi" Siri kuiskasi ja tuijotti suoraa alaspäin niin että olisi voitu kuvitella hänen puhuvan rinnalleen. Kun vastausta ei kuulunut Siri nosti huolestuneena päätään ja kohtasi Nittan huulet. Mä luulen että suutelen sua aika helvetin pitkään. Siitä he olivat väitelleet. Kestäisikö kummankaan mielenterveys sitä? Tai Nittan selityksiä? Sillä ei ollut yhtäkkiä mitään merkitystä. Kaikki järkevät ja ei-niin-järkevät keskustelut aiheesta tuntuivat nyt aivan uskomattoman turhilta. Punainen ja vihreä, kova ja pehmeä, särkynyt ja ehjä. Ne olivat vastakkain ja ne olivat uskomattoman hyvin juuri noin. Nitta irrotti Sirin kädet hiuksista joilla tuo oli leikkinyt ja tönäisi hänet hellästi mutta tarpeeksi kovaa sängylle. "Nyt on oikeasti pienten tyttöjen nukkumaan meno aika". (anteeks, tää jää tästä kohtaa kesken kun en osaa ja apua ja anteeks!!)

He olivat niin erilaisia. Nitta pelkäsi nuottien karkaavan kuulokkeidensa ulkopuolelle, Siri kuunteli Every time we touchia niin kovaa kun vahvistimista lähti tasan välittämättä toisten mielipiteistä. Hänen viestinsä oli aivan selvä ja kuuluva, kenellekkään ei olisi jäänyt epäselväksi kenestä tämä kaikki johtui ja kuinka onnellinen hän oli. NITTA, sen hän oli piirtänyt pari viikkoa sitten puukolla reiteensä, siinä se oli vieläkin. Nitta oli tuijottanut ensin haavaa, sitten Siriä niin järkyttyneenä että Siri oli purskahtanut itkuun. "Mutta kun mä rakastan sua.. Ikuisesti. Enkö mä saa julistaa sitä koko maailmalle?" "Tärkeitä arvoja ei kannata salailla" (tästä poikki)