Yleensä minä tulen niiden kanssa hyvin toimeen, ne kohtelevat minua lempeästi. Pidän niiden kanssa leikkimisestä. Usein saan niiden avulla ihmiset nauramaan ja paremmalle tuulelle. Sanat, ne ovat minun ystäviäni. Tai niin minä ainakin luulin.

"Tai siis on mulla itseasiassa panttaamassa aiheestä '... täältä missä heitellään tulitikkuja hiuksiin ja haukutaan hippihutsuks". Hän kysyi oliko se totta, minä vastasin myöntävästi. Hän ei vieläkään uskonut. Kerroin että tämä on ehkä osasyy miksi siskoni on yrittänyt aivopestä minua muuttamaan rakastamaani kaupunkiin.

Siinä se oli! Kursivoitu sana oli pettänyt minut pahemman kerran ja minua syytettiin epäsuorasti paskan puhumisesta, kiitos Facebook kiitos petturimaiset sanat. Säikähdin kun aloit kysellä siitä, en ensin tajunnut mistä oli kyse mutta hetken päästä valkeni. Yksi ainoa lause missä olin sinut koko  keskusteluhistoriani aikana edes maininnut, yksin helvetin ainoa väärinymmärrety sana. Kaikki, kaikki oli murusina. En ollut varman pitäisikö vetää se puukko läpi kaulasta vai rinnasta. Hillitsin itseni, jos kaikki menee päin persettä, paista pannukakku. Niin se Manu oli minulle sanonut riparin viimeisenä iltana ja nyt minä tosiaan tein niin. Ja työnsin pannukakkuni sanojen eteen kehuen, hyvä pojat, äiti on kuulkaa niin vitun ylpeä teistä nyt. Kiroilulakkoni olisi pilalla, samoin juuri parantunut käteni, puhumattakaan siitä että Sarille menisin puhumaan seuraavan kerran vasta torstaina, ensiviikon torstaina jestas sentään...

Katso nyt tätä meidän maailmaa
Kenelle täällä laulaisin
Kun sinäkin sodit minua vastaan
Antaisit anteeksi minun heikkouteni sinuun

Antaisit anteeksi